Posts Tagged ‘remontin eteneminen’

Remontin ostamisen resepti – vaihe #5-6

tiistai, lokakuu 22nd, 2013

Näin ostat remonttisi helpommin ja hallitusti – noudata reseptiä!

Reseptin mukaan ostaminen ja toteuttaminen on helpompaa, kuten alussa todettiin. Tässä resepti remontin kokkaamiseen, ole hyvä. Se koostuu kahdeksasta työvaiheesta ja jokaisessa on omat ainesosansa. Käymme vaiheita läpi blogissamme yksi kerrallaan. Siirry sarjan ensimmäiseen kirjoitukseen. Voit myös ladata itsellesi koko oppaan ilmaiseksi tästä.

Sopan mausteena on remonttimiehen ajatuksia remontin eri vaiheissa. Kuten kaikki reseptit, tätäkin voi hieman muunnella, jos tarve vaatii, kunhan pääasiat muistaa tehdä. Tartu reippaasti kauhaan!

Aikaisempien vaiheiden perusteella tiedetään, mistä hyvä remonttimies löytyy, ja Ostaja valitsi ne muutamat joille soittaa. Remontin ostaja on jo ottanut yhteyttä valitsemaansa remonttifirmaan. Seuraava vaihe oli, että remonttimies tulee käymään kohteessa. Viimeksi käsiteltiin remonttitarjousta ja sen arviointia sekä tilauspäätökseen vaikuttavia asioita.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan remontin aloitusta ja sen kulkua.

Remontin aloitus

Etukäteen on sovittu aloituspäivä, jolloin työkohde pitäisi olla siinä kunnossa että sinne pääsee töihin. Ostajan kannattaa tehdä valmistelut mahdollisimman hyvin. Sovi remonttimiehen kanssa esimerkiksi siitä, kumpi hoitaa huonekalujen siirtelyn ja suojaukset.

Jos et ole itse päivisin paikalla, kerro remonttimiehelle, miten ja mihin aikaan kohteessa on suotavaa liikkua.

Ostajan kannattaa kysellä remonttisuunnitelmaa, mitä alkaa tapahtua ja missä järjestyksessä. Hyvä remonttimies tosin kertoo nämä asiat omatoimisesti. On paljon helpompi varautua oikein, kun tietää, mitä milloinkin on tapahtumassa.

 

Remontin kulku

Remontoinnista syntyy meteliä, likaa ja jätettä, niin se vain on. Suojaa etukäteen se, mikä tarvitsee suojaa ja hyväksy loput haitat. Totta kai hyvä remonttimies pitää työmaansa siistinä, mutta silti aina syntyy häiriötä, mikä nyt vain kuuluu asiaan. Jos huomaat puutteita siisteydessä tai muussa toiminnassa, sano siitä välittömästi. Hyvä remonttimies ei varmasti tahallaan jätä mitään lojumaan.

Muista, että muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin voidaan yleensä matkan varrella tehdä, mutta ne voivat vaikuttaa hintaan ja aikatauluun.

Vähänkin pidemmissä remonteissa on hyvä yhteydenpito erityisen tärkeää, jotta molemmat osapuolet tietävät missä mennään. Epätietoisuus luo epävarmuutta, epävarmuus epäluottamusta ja epäluottamus tuo riitoja. Remontit eivät ihan aina mene prikulleen suunnitellusti, sillä yllätyksiä voi paljastua tai Ostaja haluaakin muutoksia suunnitelmaan. Yllätykset ovat aina ikäviä, siksi tiivis keskusteluyhteys tarvitaan.

Seuraava kirjoitus reseptin vaiheista käsittelee remontin lopetusta ja maksamista.

 

Hyvä Remonttimies lähellä kotiasi!

Kotifixiltä helppo remontti kotiisi (liukuovet, keittiöremontti, saunaremontti, kylpyhuoneremontti, terassin tekijä, pintaremontti, maalaus, tapetointi, pikkukorjaukset, asennus, piharakennukset, takkasydän, terassi) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Lappeenranta, Miehikkälä, Virolahti, Lemi, Taipalsaari, Savitaipale, Savonlinna, Imatra, Ruokolahti, Kerimäki, Punkaharju, Parikkala, Mikkeli, Varkaus, Juva, Joroinen, Sulkava, Rantasalmi, Riihimäki, Hyvinkää, Janakkala, Hausjärvi,  Turku, Naantali, Raisio, Espoo, Kirkkonummi, Masku, Pori, Rauma, Eura, Säkylä, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Kouvola, Luumäki, Kuopio, Siilinjärvi, Nilsiä, Tampere, Kangasala, Valkeakoski, Orivesi, Lahti, Hollola, Turku, Raisio, Naantali,  Kaarina, Salo, Forssa, Jokioinen, Lohja, Uusikaupunki, Raasepori, Raseborg, Inkoo, Tammisaari, Ekenäs, Nummi-Pusula, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Toivakka, Seinäjoki, Vaasa, Littoinen, Lieto. Lue lisää: www.kotifixi.fi

Remontin ostamisen resepti – vaihe #2

maanantai, tammikuu 14th, 2013

Reseptin mukaan ostaminen ja toteuttaminen on helpompaa, kuten alussa todettiin. Tässä resepti remontin kokkaamiseen, ole hyvä. Se koostuu kahdeksasta työvaiheesta ja jokaisessa on omat ainesosansa. Käymme vaiheita läpi blogissamme yksi kerrallaan.

Sopan mausteena on remonttimiehen ajatuksia remontin eri vaiheissa. Kuten kaikki reseptit, tätäkin voi hieman muunnella, jos tarve vaatii, kunhan pääasiat muistaa tehdä. Tartu reippaasti kauhaan!

Aikaisempien vaiheiden perusteella tiedetään, mistä hyvä remonttifirma löytyy, ja Ostaja valitsi ne muutamat joille soittaa. Remontin ostaja on jo ottanut yhteyttä valitsemaansa remonttifirmaan. Seuraava vaihe on se, että remonttimies tulee käymään kohteessa.

Vaihe #2: Tutustumiskäynti kohteessa

Hyvä remonttimies tulee mielellään tutustumiskäynnille, sen pitäisi tapahtua noin viikon sisällä, sikäli kun Ostajan aikatauluun sopii.

Silloin ensiksin tutustutaan henkilöinä molemminpuolin ja keskustellaan:

  • remontin kohteesta (pintaremontti, keittiöremontti, saunaremontti, tapetointi tms)
  • remontin laajuus ja remontin toteutustapa
  • remontin hinta
  • remontin aikataulu
  • remontin materiaalit (tapetti, laatta, lattia, maalit, jne)
  • ja kaikista muista remonttiin liittyvistä vaihtoehdoista.

Ostaja muodostaa samalla ensikäsityksen remonttimiehestä;

  • tuliko ajoissa sovittuun aikaan (tai ilmoitti jos myöhästyy)
  • oliko kohtuullisen siisti (remonttimies ei tule kauluspaidassa, varsinkaan jos on tulossa suoraan työmaalta…)
  • oliko kohtelias ja asiallisesti käyttäytyvä?
  • herättikö luottamusta vai epäilyjä?
  • vaikuttaako siltä että tietää mitä tekee ja sanoo?

Ostajalla tulee olla mielellään ennen tapaamista valmiina mahdollisimman tarkka käsitys siitä mitä hän haluaa, jotta sen voi tarkasti kertoa. Ostajan pitää tietää, mitä remontin lopputulokselta haluaa,  Hyvän remonttimiehen tehtävä on kertoa, miten haluttu lopputulos saavutetaan.

Hyvä Ostaja kysyy jossain vaiheessa remonttimiehen omia kommentteja tai ideoita remontista. Useimmiten tässä vaiheessa jo ratkeaa, syntyykö yhteistyö vai ei. Vaikka remontin hinta ei ehkä ole lukittu, ensitapaaminen ratkaisee paljon.

Tapaamisen lopuksi remonttimies antaa tarjouksen tai lupaa toimittaa sen määräajassa, jos ei pysty siinä paikassa sitä laskemaan. Arvioita voi toki eri remonttivaihtoehtojen kustannuksista tulla keskustelun aikana. Jos remontti on vähänkään laajempi, tuskinpa tarkkaa remontin hintaa tai tarjousta pystyy välittömästi antamaan. Pikemminkin niinpäin, että jos remonttimies heti heittää ”hihasta” könttäsumman tarjouksenaan, kannattaa miettiä, kuinka tarkka se voi olla…

Seuraavassa vaiheessa ja blogikirjoituksessa perehdytään remonttitarjoukseen.

 

Hyvä remonttimies lähellä kotiasi

Löydät hyvän remonttimiehen täältä.

P.S. vinkkaa tästä blogista kavereillesi facebookissa, jos he miettivät remontoinnin aloittamista.

Kotifixiltä helppo remontti kotiisi (keittiöremontti, pintaremontti, saunaremontti, maalaus, tapetointi, pikkukorjaukset, asennus) näillä paikkakunnilla ja lähialueilla: Pori, Rauma, Järvenpää, Kouvola, Kuopio, Tampere, Turku, Kaarina, Salo, Forssa, Lohja, Uusikaupunki, Raasepori, Hanko, Kirkkonummi, Kotka, Hamina, Loviisa, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa, Littoinen, Lieto, Joutsa.